Uutiset

Helsinki School osallistuu jo 13. kertaa peräkkäin arvostetulle Paris Photo -messuille

12 Helsinki Schoolin valokuvataiteilijaa saa mahdollisuuden esitellä tuotantoaan kansainvälisellä areenalla.

Historiallisessa Grand Palais’ssa järjestettävät Paris Photo – messut järjestetään tänä vuonna 11.11. – 15.11. Messut edustavat huipputason valokuvataidetta, jonne on tarkkaan valikoitu 147 gallerian joukko 34:stä eri maasta. Vuosittaisia Paris Photo -messuja pidetäänkin maailman yhtenä tärkeimmistä taidemessuista, jossa taiteilijat pääsevät esittelemään tuotantoaan kansainvälisesti laajalle yleisölle.

Helsinki Schoolin taiteilijat ovat mukana messuilla jo 13. kertaa peräkkäin. Helsinki Schoolin tavoitteena on tukea aktiivisella näyttely- sekä julkaisutoiminnallaan Aalto-yliopiston kansainvälistymistä. Paris Photo – messut tarjoavatkin hyvän mahdollisuuden luoda kansainvälisiä verkostoja, sillä paikalla on niin kuraattoreita, galleristeja, museon edustajia, keräilijöitä, kriitikkoja ja kustantajia kuin kansainvälistä lehdistöä ja suurta yleisöä.

Helsinki School koostuu Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa opiskelevista, opiskelleista tai opettavista valokuvataiteilijoista, joita yhdistää heidän käsitteellinen lähestymistapansa valokuvataiteeseen. Helsinki Schoolin taiteilijoita edustava galleriatila Gallery Taik Persons on toiminut Berliinissä vuodesta 2003 lähtien

Nelli Palomäki

Mukana olevat Galleria Taik Personin taiteilijat Paris Photo 2015 -messuilla:

Adam Jeppesen, Eeva Karhu, Joakim Eskildsen, Milja Laurila, Nelli Palomäki, Niina Vatanen, Niko Luoma, Ola Kolehmainen, Pertti Kekarainen, Sandra Kantanen, Santeri Tuori, Tiina Itkonen, Ulla Jokisalo and Hanna Råst.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Korkeakouluaukio ja A-logo
Opinnot Julkaistu:

Ainutlaatuinen mahdollisuus Aallosta valmistuneille opiskella rahoitusta Yhdysvalloissa

Kauppakorkeakoulun alumnit Tuomo ja Tarja Vuolteenaho tukevat Vuolteenaho-stipendillään lahjakkaiden opiskelijoidemme akateemista huippuosaamista ja kansainvälisiä mahdollisuuksia.
Andy Du Ly
Opinnot Julkaistu:

Oletuksista todisteisiin – Andy Du Ly kertoo ideoiden testaamisesta ennen toteutusta

Mitä tapahtuu, kun testaa oletuksiaan käytännössä? Founder Minor -kurssilla ”From Zero to Product” maisteriopiskelija Andy Du Ly tutki ”varjotekoälyn” riskejä ja havaitsi, että todellisen ongelman ratkaiseminen ei aina riitä.