Uutiset

Opiskelija Reetta Kanervo: joustavuus opinnoissa mahdollistaa opintojen, urheiluharrastusten ja osa-aikatöiden yhdistämisen

Reetan mielestä opiskelijaelämässä parasta ovat kansainvälisyys, valinnanvapaus ja se, että jokaiselle löytyy varmasti jotain toimintaa opintojen ohelle. Hän on itse esimerkiksi suorittanut osan opinnoistaan ulkomailla yksittäisinä kesäkursseina, ollut mukana ratsastusporukan hallituksessa sekä osallistunut laitesukelluskurssille.
Reetta Kanervo kandikeskuksen kirjastossa.
Kuva: Meeri Saltevo

Miksi valitsit Rakennustekniikka-kandiohjelman?

Olen opiskellut ennen rakennustekniikan opintojani arkkitehtuuria Aallossa, minkä aikana kiinnostukseni suunnittelun tekniseen puoleen heräsi. Rakennustekniikan opinnot sisältävät kattavasti informaatiota rakennusten toteutussuunnitteluun liittyen ja antavat hyvät edellytyksen niin suunnittelu- kuin työnjohtotehtäviin monipuolisissa rakennushankkeissa. Rakennustekniikan opinnot ovat laajentaneet mahdollisuuksiani työskennellä rakennusalalla.  

Lisäksi kandiohjelmassa pääsee soveltamaan luonnontieteitä ja oppimaan esimerkiksi koodaamisen ja tietomallintamisen alkeita, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia. Koen myös fysiikan ja matematiikan kurssit kivoina mahdollisuuksina päästä haastamaan itseäni. 

Millaista opiskelu Aallossa on käytännössä?

Opiskelu on inspiroivaa ja ennen kaikkea hauskaa. Rakennustekniikan opinnoissa pidän joustavista aikatauluista, sopivan haastavista sisällöistä kursseilla ja tietysti yhteisön järjestämistä tapahtumista. Aallossa olen pystynyt yhdistämään kahden pääaineen opinnot, urheiluharrastukset ja osa-aikaiset työt sujuvasti. 

Tavallisena päivänä yliopistolla vietän aikaa kurssikavereideni kanssa viikkotehtäviä pähkäillen luentojen välissä. Opiskelujen päätyttyä saatamme lähteä yhdessä pelaamaan sulka- tai lentopalloa. Aallossa on kannustava ja mukaansatempaava ilmapiiri, joka ylläpitää innostustani opintoihin. 

Mikä on paras kurssi Aallossa?

Mieleenpainuvimpia kursseja minulle ovat olleet Esa Saarisen luennoima ”Filosofia ja systeemiajattelu” sekä Aalto Math&Arts:in järjestämä ”Spatial Structures”. Molemmissa näistä kursseista käsiteltiin hyvin abstrakteja aiheita ja konsepteja, jotka ovat jääneet mieleeni pitkäkantoisesti. Tällaiset kurssit ovat mukavaa vastapainoa esimerkiksi integraali- ja differentiaalilaskennalle. 

Aallossa on kannustava ja mukaansatempaava ilmapiiri, joka ylläpitää innostustani opintoihin.

Reetta Kanervo, Rakennustekniikan kandiopiskelija

Mikä on parasta opiskelijaelämässä?

Opiskelijaelämässä parasta ovat kansainvälisyys, valinnanvapaus ja se, että jokaiselle löytyy varmasti jotain toimintaa opintojen ohelle. Olen esimerkiksi suorittanut osan opinnoistani ulkomailla yksittäisinä kesäkursseina, ollut Otaniemessä mukana mm. Ota Ohjat -ratsastusporukan hallituksessa sekä osallistunut Kuplan laitesukelluskurssille. Ensi syksynä taas toimin Rakennusinsinöörikillan kansainvälisten tutorien vastuuhenkilönä. Mahdollisuuksia riittää, jos on valmis tarttumaan niihin. 

Miltä alan tulevaisuus näyttää?

Rakennusala on jatkuvasti kehittymässä tietomallinnuksen ja kestävän kehityksen edetessä, joten tulevaisuus näyttää lupaavalta. Töitä on todennäköisesti entistä enemmän erityisesti korjaus- ja infrarakentamisen parissa. Työskentelen tällä hetkellä teollisuuskohteiden parissa, joka vaikuttaisi myös olevan tasaisesti kasvava ala. 

Rakennusalalle tarvitaan jatkuvasti lisää ammattilaisia niin maarakentamisen, pohjarakentamisen kuin hankesuunnittelun puolelle, ja kaikkiin edellä mainittuihin pystyy erikoistumaan Aallossa. 

Lue lisää opinnoista

Viisi opiskelijaa konehallissa

Rakennustekniikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri

Rakentaminen ei lopu koskaan, joten uusia rakennustekniikan diplomi-insinöörejä tarvitaan jatkuvasti lisää.

Koulutustarjonta
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.