ºÚÁÏÍø

Uutiset

Sino Finnish Challenge haastaa Kiinaa kaupungistumisen kehittämiseen

Kesäkoulun opiskelijat olivat Aasiasta ja ohjaajat Aallosta, MIT:sta ja Stanfordista.
Opiskelijat työstivät ideoita vuorovaikutteiseen ympäristöön ja kestävään kehitykseen. Kuva on ensimmäisen vaiheen palkintojenjaosta.

Kaupungistumisen haasteita ratkaistiin Sino Finnish Challenge -kesäkoulussa Otaniemessä 31.7. – 11.8. yli sadan kansainvälisen osallistujan kesken. Kesäkoulu on osa Sino Finnish Challenge -ohjelmaa, jossa kiinalaiset yliopistot on kutsuttu yhdessä suomalaisten toimijoiden kanssa kehittämään ratkaisuja urbaaniin tulevaisuuteen; yhdessä elämiseen, oppimiseen ja ikääntymiseen.

Kesäkoulun opiskelijat tulivat Aasiasta ja ohjaajat Aallon lisäksi Yhdysvalloista Massachusetts Institute of Technologysta (MIT) ja Stanfordin yliopistosta.  Opiskelijat työstivät ideoita vuorovaikutteiseen ympäristöön ja kestävään kehitykseen erilaisissa tiimeissä käyttäen Aallon Otaniemen kampusta kokeilualustanaan ja kampuksen 3D-mallia työkalunaan.

Challenge alkoi ideakilpailulla, johon saatiin 661 ehdotusta. Niiden työstämiseen osallistui yli 3000 ihmistä yli 30 instituutiosta Suomesta ja Kiinasta. Challengen ensimmäisen vaiheen palkinnot jaettiin keskiviikkona 2. elokuuta.

Osallistujat pääsivät esittelemään ideoitaan Espoon kaupunginjohtajalle Jukka Mäkelälle (keskellä). Mäkelän oikealla puolella Ariel Noyman MIT:stä, vasemmalla puolella Jarmo Suominen Aallosta ja Luis Alonso MIT:sta.

Kesäkoulun tulokset toivat näkökulmia sekä kampuskehitykseen että laajemmin kaupunkikehitykseen. Tulokset esiteltiin kesäkoulun lopuksi perjantaina 11. elokuuta ja niiden pohjalta luodaan Sino Finnish Challengen syksyn kehitysteemat.

Challengen kolmas ja viimeinen vaihe järjestetään Kiinassa kutsukilpailuna, johon kutsutaan voittaneet tiimit käärimään hihansa ja kehittämään ideoista ratkaisuja yhdessä suomalaisten kanssa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Sino Finnish Challenge -ohjelman johtaja Jarmo Suominen, puh. 044 3049465
Sino Finnish Challenge Summer Campin johtaja Timo Nyberg, puh. 050 5604438

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.